Pikisaaren kesätapahtuma järjestetään tulevana kesänä aiempaa aikaisemmin, koska haluamme huomioida nykyisen Pikisaaren alueen (joka muodostui aikoinaan kolmesta erillisestä saaresta) liittämisen Lappeenrannan kaupunkiin 17.7.1775. Tapahtumasta tulee kuluneeksi tänä vuonna siis 234 vuotta. Sivujen "Historia"-kohdasta näet minkälainen Pikisaaren alue oli vielä 1700-luvun lopulla ja paljon myöhemminkin. Kesätapahtuman yhteydessä on tarkoitus järjestää jo perinteeksi tullut Pikisaaren ympärisoutu kirkkoveneillä. Mukaan on haastettu useita asukasyhdistyksiä. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin myös näillä sivuilla.