01.01.09
Uudenvuoden aaton tapahtuma

Uudenvuoden aaton tapahtuma kokosi jälleen lähes sata pikisaarelaista Katajasaarenaukiolle seuraamaan rakettien ampumista ja nauttimaan asukasyhdistyksen omakustannushintaan tarjoamista grillimakkaroista. Tapahtuma on ajoitettu lapsiystävällisesti klo 18-19 väliseksi ajaksi ja tarkoitus on ollut, että paukuttelu keskitettäisiin tähän ajankohtaan sekä luonnollisesti myös puolenyön aikaan.

Valitettavasti osa pikisaarelaisista ei kunnioita naapureitaan, vaan raketteja on ammuttu jo useana päivänä ennen sallittua ajankohtaa ja mikä pahinta joidenkin talojen parvekkeiden alla tai seinien vieressä on paukuteltu jopa aamuyöllä 4-5 aikoihin. Osa ihmisistä tarvitsee edes kohtuullisen levon myös uudenvuoden yönä esim. työnsä takia. Häiriköt eivät välitä myöskään pienistä lapsista tai lemmikeistä, jotka joutuvat pelkäämään koko yön pauketta.

Tällainen ilkivalta aiheuttanee sen, että ilotulitusrakettien myyntiä tullaan rajoittamaan ja kaupunkialueilla ilotulitteet kenties kielletään kokonaan.

Jorma Tyrmi
asukasyhdistyksen pj.