24.04.09
Vuosikokouksen päätöksiä ja mielipiteitä siltahankkeesta.

Asukasyhdistyksen vuosikokous pidettiin 23.4. Rantaravintola Redissä (entinen Gasti). Paikalla oli 31 pikisaarelaista. Kuvagalleriasta löytyy muutama kuva kokouksesta. Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Jorma Tyrmi. Hallituksen jäsenet ja heidän yhteystietonsa tulevat näille sivuille kunhan hallituksen järjestäytymiskokous on pidetty ja varapuheenjohtaja valittu.

Kokouksen lopuksi keskusteltiin vilkkaasti mahdollisesta sillasta Pikisaaren ja Kariniemen välille. Suurin osa kokoukseen osallistuneista vastusti sillan rakentamista ja pääasiallisena syynä oli sillan mahdollistavan läpikulkuliikenteen aiheuttamat ongelmat. Todennäköisimmiksi ongelmiksi arveltiin mm. mopoliikennettä, vaikka sillalle tulisikin mopolla ajo kielto. Myös yöllisten kulkijoiden lisääntyminen Pikisaaressa aiheuttaisi häiriötä.

Siltaa puoltavista näkökulmista esille tulivat mm. ympäristöystävällisempään kaupunkiin tähtäävät suunnitelmat kevyenliikenteen verkoston laajentamisesta, kuntoilumahdollisuuksien paraneminen, työ- ja asiointimatkojen lyheneminen ainakin osalla asukkaista sekä pienvenepaikkapulan helpottuminen.

Lähiaikoina tehtävän yhteisökartoituksen yhteydessä kysellään asukkailta mielipidettä myös siltaan suhtautumisen osalta.